torstai 15. helmikuuta 2018

Muutoksia

Eilen 14.2. pidimme vuosikokouksen, jossa päätimme pieniä muutoksia kaikkien asiakkaidemme hyväksi. Lisäksi valittiin uusi hallitus.

Uusi hallitus ja työntekijät:
Hallituksessamme 2018 vuonna puheenjohtajana jatkaa Rauni Pulkkinen ja varapuheenjohtajana Annukka Airaksinen.
Hallituksessa jatkaa myös Päivi Miettinen, joka toimii jatkossa myös tilausmattojen tekijänä.
Raili Hyvönen puolestaan jätti hallituksen paikkansa. Hän jatkaa toiminnassamme vertaisohjaajana.
Lisäksi hallitukseen valittiin uusi jäsen Virpi Jäntti, joka on toiminut yhdistyksessämme aiemmin harjoittelijana/ohjaajana.
Toimistosihteerinä aloittaa Jenna Harju, joka on toiminut vuodenajan ohjaajana.
Ohjaajaksi saamme Satu Lehmusvuoren, jolla on vankka käsityötausta ompelupuolelta.

Uusittu hinnasto:

Jäsenmaksu 30€/12kk*
Kudontapassi 40€/12kk**
Kudontapassi+ jäsenmaksu 70€/12kk
Kannatusjäsenmaksu 10€/12kk***


* Jäsenenä olet oikeutettu alhaisempaan päivämaksuun, sekä pääset vaikuttamaan toimintaamme osallistumalla vuotuisiin kokouksiimme (vuosikokouksista ilmoitamme etukäteen)
** Kudontapassilla kudot niin paljon kuin tahdot ilman päivämaksuja. Aiemmin ilmoitimme kudontapassin hinnaksi 70€, joka sisälsi jäsenmaksun. Mutta päätimme kokouksessa antaa kaikille mahdollisuuden tutustua kudontapassiin ilman jäsenmaksua.
*** Kannatusjäsenenä kannatat toimintaamme

Päivämaksut:
6€ normaalipäivämaksu
4€ jäsenet+ erityisryhmät
10€ ompelukoneen ja saumurin käyttö
25€ tuftaus (Tuftauslaite on, jo olemassa mutta opiskelemme vielä sen käyttöä. Lisätietoja tuftauksesta tulossa pian)

Tilojen kokouskäyttö 15€/h