keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Suunnitelmia vuodelle 2017


Toimintasuunnitelma vuodelle 2017
Käsillä- yhdistys ylläpitää kudontakeskusta käsityön harrastajille. Yhdistys järjestää kudontakursseja aloittelijoille, koululaisille ja nuorille sekä tarjoaa omatoimisen harrastusmahdollisuuden kokeneemmille. Tarkoituksena on opettaa alusta lähtien nuorille (lapsille ja koululaisille) tekstiilien kierrätystä: käytöstä poistettujen tekstiilien leikkaamista matonkuteeksi ja sen jälkeen esimerkiksi mattojen tai poppanaliinojen kutomista kangaspuissa. 

Yhdistys ei pyri taloudelliseen voitontavoitteluun. Kurssimaksuilla, pienillä palveluilla ulkopuolisille (loimien luominen, tilausmattojen kutominen) yms. pyritään kattamaan toiminnan kulut. Toiminnan käytännön pyörittämisestä vastaavat pääasiassa kokeneet vapaaehtoiset harrastajat, mutta toiminnan kehittämiseksi ja uusien kohderyhmien hoitamiseksi (esim. syrjäytymisvaarassa olevat) tarvitsemme jatkossakin osa-aikaisen ammattitaitoisen henkilön.
Pyrimme pitämään sekä päivämaksut että materiaalikustannukset erittäin kohtuullisina, jotta nämä eivät ole esteenä harrastukselle, ja kattamaan pääosan kustannuksista eri tahoilta saatavilla avustuksilla sekä lahjoituksilla.

Toimitilat ja työvälineet
Jatkamme toimintaamme vuokratiloissa kaupungin koululaitoksen tyhjäksi jääneessä entisen Maria Jotunin koulun C-rakennuksessa Vuorikatu 9. Tilat ovat esteettömät ja helposti saavutettavissa julkisilla liikennevälineillä.

Kangaspuita ja kudontavälineitä sekä -tarvikkeita olemme saaneet käyttöömme koululaitokselta, Kuopion Rouvasväen Yhdistykseltä sekä yksityisiltä. Lisäksi meillä on käytettävissä kaksi ompelukonetta ja saumuri.

Kurssit koululaisille ja esikoululaisille
Käsillä-yhdistys järjestää koululaisille suunnattuja kursseja koulujen lomien aikana. Tarkoituksena on, että mahdollisimman monet koululaiset pääsisivät tutustumaan kangaspuiden käyttöön. Kouluissa on jouduttu viime vuosina karsimaan käsityön opetusta säästösyistä, koska kouluissa ei voida periä maksua oppilailta esim. materiaalikuluista. Me tarjoamme nuorille mahdollisuuden kokoontua mieluisan harrastuksen parissa ja samalla saada opastusta perinteisten käsityötekniikoiden oppimiseen. Yhteistyökumppanimme Tilkkukillan kanssa suunnittelemme koululaisille sopivia pieniä tehtäviä, joilla nuoret voisivat opetella tekstiilien uudelleenkäyttöä tilkkutöissä.

Lyhytkurssit kaiken ikäisille
Olemme järjestäneet sekä kankaan luomisen ja rakentamisen kurssin, joita oli toivottu, jatkossa kysynnän mukaan. Kuopiossa on omatoimikutojia yllättävän paljon, jotka haluaisivat saada kangaspuissa kutomisen opetusta. Yhdistyksemme tarjoaa puitteet osaamisen siirtämiselle sukupolvelta toiselle.

Pyrimme jatkuvasti löytämään uusia kohderyhmiä, esim. syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien joukosta; mielellään eri yhteistyökumppaneiden kanssa (esim. KässäMartat, erilaiset yhdistykset).

Omatoimikutojien opastus
Yhdistyksen toiminnan painopiste on perinteisten räsymattojen kudonnan opettaminen nuorille ja perinteisen kudontakulttuurin ylläpitäminen. Esimerkiksi Kuopiosta ei tällä hetkellä saa mistään liikkeestä käsityönä tehtyjä perinteisiä mattoja. Tavoitteena on, että meille voi tulla kutomaan kangaspuilla hyvin pienellä kokemuksella tai jopa ilman kokemusta. Kokeneet vapaaehtoiset ovat päivittäin auttamassa ja opastamassa. Kangaspuissa on aina valmiina erilaisia loimia, kutojien toivomusten mukaisesti, joten aloittamaan pääsee varsin vaivattomasti. Meille myös omatoimikutojat voivat tulla luomaan loimia, mitä mahdollisuutta ei muualla Kuopiossa ole. Yhdistyksen jäsenet tekevät vapaaehtoispohjalla mattoja myös tilauksesta, joista saamme myös tuloja yhdistyksen toimintaan.

Asiakkaidemme ikäjakauma on 4-90 vuotta. Pääosa vapaaehtoisistamme ja kutojistamme ovat varttuneita henkilöitä, joille kutomamahdollisuus on tärkeä osa hyvinvoinnin ja sosiaalisten yhteyksien luomista ja ylläpitämistä.

Poistotekstiilien kierrättäminen
Perinteinen poistotekstiilien kierrättäminen on aina ollut käsityön harrastajille tärkeää. Järjestämme edelleen matonkuteitten leikkaamisen opastusta; Suomessa käytöstä poistetut tekstiilit on perinteisesti leikattu matonkuteiksi. Pyrimme tarjoamaan tilat, jotta ekologinen tekstiilien kierrätys olisi mahdollista jatkossakin. Otamme vastaan lahjoituksina puuvillaa leikattavaksi matonkuteiksi; kutojat voivat myös ostaa erittäin edullisesti näitä valmiiksi leikattuja kuteita omia töitään varten.

Avoimet ovet, näyttelyt, myyjäiset
Järjestämme vuosittain avoimien ovien päivät, jolloin kiinnostuneet voivat käydä tutustumassa toimintaamme sekä myös ostaa valmiiksi tehtyjä tuotteita (mattoja, shaaleja jne) sekä kuteita. Syksyn aikana järjestämme jälleen vanhojen käsitöiden näyttelyn, jonka yhteydessä esitellään vanhoja käsityötekniikoita.
Merkittävä ponnistus on osallistuminen Suomi 100 v –tapahtumakokonaisuuteen 18.-19.3.2017 järjestämällä vanhojen käsityötekniikoiden työnäytöksiä. Tiedotamme tapahtumasta facebook-sivuillamme sekä Kuopion kaupungin tapahtuman tiedotuslehdessä.

Mitäs saimmekaan aikaiseksi vuonna 2016



Toiminta

Vuoden 2016 aikana yhdistyksen toiminta on vakiintunut ja monipuolistunut. Olemme aktiivisesti pyrkineet löytämään uusia asiakkaita ja kudontamuotoja perinteisen matonkudonnan lisäksi.

1.  Matonkudonta, kuteiden leikkaaminen, loimien luominen

Yhdistyksen toiminnan painopiste on perinteisten räsymattojen kudonnan opettaminen nuorille ja perinteisen kudontakulttuurin ylläpitäminen. Suomessa käytöstä poistetut tekstiilit on perinteisesti leikattu matonkuteiksi. Olemme järjestäneet matonkuteitten leikkaamisen opetusta ja neuvojina ovat olleet ikääntyneemmät taitavat harrastajat. Pyrimme tarjoamaan tilat, jotta ekologinen tekstiilien kierrätys olisi mahdollista jatkossakin. 

Yhdistys on pyrkinyt jatkuvasti kehittämään mattojen kudontamalleja ja muiden kudottujen tuotteiden valikoimaa. Asiakkaamme ovat kutoneet myös esim. shaaleja ja kantoliinoja.  

Kutojien määrä on noussut tasaisesti. Kutojia vuoden aikana on ollut yhteensä 122 ja mattoja on kudottu yhteensä n. 500 m. Lisäksi luomiamme loimia on myyty ulkopuolisille omatoimikutojille 16 kappaletta. Kankaan rakentamisesta pidettiin myös kurssi samoin kuin ryijykurssi.  

Trikookudetta samoin kuin leikattuja kuteita on myyty sekä ”omille” että ulkopuolisille kutojille noin 200 kg. Lahjoituskankaita/ kierrätystekstiilejä/sairaaloiden poistotekstiilejä (jotka muuten olisi viety kaatopaikalle) on myyty yli 200 kg. 

2    Kurssit  koululaisille ja esikoululaisille

Yhteistyö jatkui englantilaisen leikkikoulun esikouluryhmän kanssa. Kudontakurssille osallistui 20 lasta viisi kertaa. Osallistuimme Kuopion satamassa järjestettyyn lasten tapahtumaan, jossa viiden päivän aikana kymmenet lapset pääsivät kokeilemaan pöytäpuilla kutomista. Koululaisille järjestimme kudontakurssin kesäkuussa kahden viikon aikana. Kurssille osallistui  10 koululaista. Koululaiset pääsivät myös kokeilemaan maton virkkausta. 

3    Yhteistyö uusien asiakasryhmien kanssa

Pyrimme koko ajan käynnistämään yhteistyötä uusien asiakasryhmien kanssa. Meillä on ollut esim. Sykestä ryhmä opiskelijoita, Kompassin ryhmä, afganistanilaisia maahanmuuttajia, mutta jatkuvuuden rakentaminen on osoittanut varsin haasteelliseksi. Alkuinnostuksen jälkeen kiinnostus on usein lopahtanut. Olemme virittäneet yhteistyötä KässäMarttojen, Kuopion Invalidien ja Nuorten palvelun kanssa. Olemme myös järjestäneet kudontaohjausta Pohjantien koululla, syrjäytyneiden asuntolassa ja tehneet myös omatoimikutojien luona useita neuvontakäyntejä.  

Yhteistyö Tilkkukillan kanssa on jatkunut ja ryhmä kokoontui tiloissamme 5 kertaa. Neulekerho kokoontui muutaman kerran alkutalvesta.  

4    Näyttelyt, avoimet ovet ja myyjäiset

Lokakuussa järjestetyllä vanhojen käsitöiden näyttelyviikolla oli esillä runsaasti erilaisia käsitöitä, monet yli 100 vuotta vanhoja. Viikko oli erittäin suosittu, vieraskirjaan kirjautuneita kävijöitä oli yli 250. Kävijöistä saatiin myös uusia kutojia.
Talous

Olemme toimintaamme varten saaneet avustusta Kuopion kaupungilta sekä ELY-keskukselta palkkatukea ammattitaitoisen henkilön palkkaukseen. Lisäksi olemme saaneet avustuksia Taiteen edistämiskeskukselta monikulttuurisuuden edistämiseen ja rasismin vastaiseen toimintaan sekä ELY-keskukselta toiminta-avustusta lasten kurssien järjestämiseen.
Taloudellinen tilanne on vuoden aikana hieman kohentunut edellisestä vuodesta. Paranemiseen on vaikuttanut myönteisesti kutojien määrän lisääntyminen, tilausmattojen lisääntyminen sekä kuteiden ja loimien lisääntynyt myynti. Taloudellista tilannetta on myös edellisestä vuodesta helpottanut se, että olemme saaneet ELY-keskuksen palkkatukea osaavan henkilön palkkaamiseen, toisin kuin edellisenä vuonna. Ammattitaitoinen henkilö on aivan avainasemassa toiminnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.
Viestinnän ja markkinoinnin kehittäminen

Yhdistyksen Facebook-sivuja on ylläpidetty aktiivisesti. Kaikki valmistuneet kudontatuotteet on kuvattu ja julkaistu fb-sivuilla kutojan suostumuksella. Facebook-sivuilla kävijöiden määrä on noussut tasaisesti (tykkääjiä lähes 500);  sivut ovat osoittautuneet hyväksi kanavaksi. Loppuvuonna Savon Sanomien toimittaja kävi tutustumassa yhdistyksen toimintaan ja käynnin perusteella oli lehdessä erittäin näkyvä artikkeli. Ingmanin opiskelijoiden kanssa yhteistyössä tehtiin facebookin yhteyteen tämä blogi, jonne on tarkoitus koota kudontaan ja muihin käsitöihin liittyvää materiaalia.

Yhdistyksen toimihenkilöt

Hallituksen jäseninä toimintavuonna ovat toimineet Eeva-Liisa Jokinen puheenjohtajana sekä jäseninä Leena Ollikainen, Pirkko Airaksinen ja  Raili Hyvönen.  
Lisäksi Rauni Pulkkinen on toiminut va toiminnanjohtajana ja  Hilkka Remes-Hyvärinen sihteerinä. Kirjanpitopalvelut on hankittu Invalidit ry:ltä. Toiminnantarkastajana on toiminut Ulla-Maija Ruokolainen, varalla Annukka Airaksinen. 

Osa-aikaisena työntekijänä ELY-keskuksen tuella on toiminut Päivi Miettinen, harjoittelijana lisäksi lokakuusta vuoden loppuun Virpi Jäntti Kuntoutuskeskuksesta. Lisäksi Vervestä oli yksi henkilö työhön sopeutumisjaksolla muutaman viikon ajan.





keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Uudet kujeet!



Uusivuosi on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti.

Meille on tulossa kiinnostavia tapahtumia:

13.2.2017 klo.10.00-14.30 Kankaanrakentamisen kurssi, jossa käydään läpi eri työvaiheet. Loimen luonnista, kudonnan aloittamiseen asti.

Osallistumme myös suomi 100v.tapahtumaan 18.-19.3.2017 klo.10.00- 14.30. Esittelemme perinteisiä käsityötekniikoita. Luvassa mm. Kehruunäytös. AVOIMET OVET!

6.3.- 10.3.2017 Koululaisten lomaviikolla tarjoamme
alakoululaisille kudontaa pöytäpuilla. Mahdollista tehdä kännykkäpussi, pikkulaukku tai kaulaliina.  Pieni materiaalimaksu riippuen työn koosta.
Yläkoululaisten on mahdollista kutoa poppanaliina tai matto omaan huoneeseen. Veloitamme liinasta ja matosta materiaalikustannukset.  Kaikille päivämaksu 5,50€
Omat eväät mukaan.  Aukiolot klo. 9.30- 14.30. Lisätiedot 044 72207 739.  

Työporukkammekin on hieman muuttunut. Päivi lähti muihin puuhiin ja tilalle neuvojiksi astuivat Jenna ja Virpi. Mukana touhussa myös harjoittelijamme Petra.

 Tuttuun tapaan meille voi tulla kutomaan mattoja, shaaleja, poppanoita yms. Meillä voit käydä luomassa oman loimen tai pyytää meitä tekemään sen puolestasi korvausta vastaan. Kudemateriaaleja löytyy myös runsaasti eri väreissä, tule tekemään löytöjä.

Alkuvuoden aukioloajat:

ma-pe klo.9.30-14.00 
sopimuksesta myös muina aikoina

p. 044 72207 739

TERVETULOA!